Etelä-Savon Pelastusalan Liiton ylimääräinen yleinen kokous päätti 1.10.2025, että pelastusalan liiton toiminta jatkuu esitettyjen toiminta- ja taloussuunnitelmien mukaisesti myös vuonna 2026. Päätöksen suurin vaikuttava tekijä oli Palosuojelurahaston päätös vuoden 2026 avustuksesta.
Palosuojelurahastolta 94 000 €:n avustus
Palosuojelurahasto myönsi liitolle 10.12.2025 kokouksessaan vuodelle 2026 yleisavustusta yhteensä 94 000 €, joka oli samansuuruinen mitä liitto oli hakenut.
Pelastusalan liiton muu rahoitus tulee koostumaan mm. palokuntatoiminnan osallistumismaksuista, yhteistoimintasopimuksista sekä yrityksille ja taloyhtiöille järjestettävä koulutustoiminnasta.
Toiminnanjohtaja ei vaihtunut
Pelastusalan liiton hallitus päätti palkata toiminnanjohtajakseen Heli Kari-Horellin 7.1.2026 alkaen. Kari-Horelli on hoitanut tehtävää jo tammikuusta 2008 alkaen osana Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) työtehtävää, joka päättyi SPEKin voimassa olevan yhteistoimintasopimuksen päättyessä 31.12.2025. Näin ollen pelastusalan liitto etenee aiemman suunnitelmansa mukaan ja toiminta on jatkunut katkeamattomana vuoden vaihteen yli.
Ota pelastusalan liiton kanavat seurantaan
Kyseessä on merkittävä muutos pelastusalan liiton toiminnassa ja toiminnasta tullaan tiedottamaan säännöllisesti. Pelastusalan liitto tarvitsee jatkossakin aktiivisia jäseniä ja luottamushenkilöitä toiminnan toteutusta varten.
Ota seurantaan pelastusalan liiton nettisivut ja sosiaalisen median kanavat Facebookissa ja Instagramissa, jotka aukeavat piakkoin. Kaikkea sosiaalisen median sisältöä saa jakaa vapaasti eteenpäin. Näin saadaan pelastusalan liiton tunnettavuutta parannettua ja toimintaa kehitettyä. Kaikki uudet ideat toimintaan ovat myös erittäin tervetulleita.
Lisätietoa annetaan
Muutoksesta ja toiminnasta annetaan mielellään lisätietoa, joten olkaa matalalla kynnyksellä yhteydessä. Lisätietoja antavat:
- puheenjohtaja Jani Björn, 040 500 7967, jani.bjorn@espelastusalanliitto.fi
- toiminnanjohtaja Heli Kari-Horelli, 040 733 5448, heli.kari-horelli@espelastusalanliitto.fi
