Palokuntanuoret

Yhteisöllistä toimintaa

Etelä-Savon Pelastusalan Liitto järjestää vuosittain palokuntanuorille ja heidän kouluttajilleen erilaisia kursseja, sekä tapahtumia, jotka yhdistävät niin oppimisen kuin yhdessäolon. Yksi tällainen tapahtuma on toukokuussa järjestettävä PelastusRalli, joka sisältää paljon toimintaa, sekä ystäviä ympäri Itä-Suomea. Koulutustarjonnan löydät HAKA-kalenterista.

Palokuntanuorisotoiminta tarjoaa monipuolista ja yhteisöllistä tekemistä 7–17-vuotiaille lapsille ja nuorille, johon kuuluu niin viikkoharjoituksia kuin leirielämääkin.

Palokuntaharrastuksessa parasta on kaverit ja yhdessäolo, mutta myös uuden oppiminen ja toisten auttaminen. Palokuntanuorisotoiminnassa saa taitoja toimia arkielämän yllättävissä tilanteissa.
Palokuntanuoreksi voi liittyä kuka tahansa toiminnasta kiinnostunut.


Leirillä opitaan monipuolisesti ja hauskasti

Yksi suurimmista toimintamuodoista ovat palokuntaleirit. Lapset ja nuoret osallistuvat pelastusliittojen vuosittain järjestämille palokuntaleireille ja suorittavat palokuntanuorten koulutusjärjestelmän mukaisia kursseja.
Joka neljäs vuosi järjestetään valtakunnallinen leiri, joka kerää palokuntanuoria ympäri Suomen sekä ulkomailta asti pitämään hauskaa ja oppimaan yhdessä. Myös palokunnat järjestävät pienempiä, esimerkiksi yhden tai kahden yön yli kestäviä harjoituksia ja leirejä.