Hei, minulla on ilo ja kunnia kirjoittaa toiminnanjohtajan tervehdystä saadessani jatkaa työnsarkaa liiton tehtävissä. Edelliset 17 vuotta olen työskennellyt alueen eteen SPEK työnantajanani, mutta työtehtäviä on ollut myös valtakunnallisesti.
Olen vakuuttunut siitä, että tätä työtä ei voi tehdä kuin yhdessä kentän väen eli teidän palokuntalaisten, kansalaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa yhdessä. Pidän kohtaamisista ihmisten kanssa ja se on ehdottomasti tämän homman suola ja polttoaine.
Itselläni on palokuntataustaa vuodesta 1997 alkaen ja olen toiminut useammassa palokunnassa eri puolilla Suomea ja ollut liittojen toiminnassa mukana, sekä työskennellyt Suomen Pelastusalan Keskusjärjestölle. Valtakunnalliset leiri-, koulutus-, sekä kilpailutoiminta ovat tuoneet näkemystä, sekä uusia ihmisiä verkostoon, josta aina saa sparrausapua jos jokin asia mietityttää. Tällaiset kontaktit auttavat myös katsomaan asioita hieman eri perspektiivistä ja kehittämään omaa ajattelua. Lisäksi erilaisten yhdistysten luottamustehtävät auttavat myös tässä toiminnanjohtajan työssä, sillä yhdistysten toimintaa on kehitetty, pulmatilanteita ratkottu ja yhdistyslakia päntätty.
Tehtäviini kuuluu liiton hallintoon ja talouteen liittyvät tehtävät, käytännön järjestelyt kurssien ja tapahtumien osalta yhdessä kentän väen kanssa, viestintä, yhteydenpito jäseniin ja heidän tukeminen, sekä liiton toiminnan kehittäminen. Lisäksi on aina kaikenlaista ”eteen tippuvaa” jotka tulee vaan hoitaa.
Ajattelen, että liitto on nyt saanut hyvän ja rauhallisen lähtölaukauksen tähän uuteen alkuun edellisen 17 vuoden jälkeen, jotka se toimi SPEKin kanssa tiiviissä yhteistoiminnassa. Nyt liitto on taas työnantaja ja tekee toiminnastaan juuri sellaista kuin on toimintaympäristön ja jäsenten etu. Lisäksi on paljon kehitettävää ja sitä työtä viedään koko ajan eteenpäin niin toimikuntien, kuin hallituksen kanssa.
Tervetuloa jokaiselle liiton toimintaan mukaan juuri sellaisella palalla kakkua, kuin on sopiva sinulle. Tarvitsemme aina aktiivisia tapahtumien järjestäjiä, turvallisuusviestinnän tekijöitä, turvallisuuskouluttajia, sosiaalisen median tekijöitä ja monia muita.
Yhdessä tästä saadaan hyvä!
Heli Kari-Horelli, toiminnanjohtaja
